Milloin veronpalautukset maksetaan?
Veronpalautusten maksupäivä on monelle juhlan paikka, kun valtio palauttaa lainaamansa veroeurot takaisin niiden oikealle omistajalle. Veroja palautetaan vuodessa jopa kolme miljardia euroa, joten mistään pikkusummista ei koko kansa huomioon ottaen todellakaan ole kyse. Vuoden 2024 syyskuussa veroja palautettiin lähes 1,2 miljardia euroa. Mutta milloin näistä rahavirroista pääsee nauttimaan? Me tarkistimme milloin veronpalautukset maksetaan, ja miten voit itse vaikuttaa maksupäivään.
Veronpalautusten maksuaikataulu
Veronpalautukset sijoittuvat aina verojen maksamista seuraavan vuoden loppupuolelle. Valtio alkaa löysätä kukkaronsa nyörejä ensi kertaa heinäkuussa, jolloin ensimmäiset onnelliset saavat veronpalautukset tililleen. Sen jälkeen veronpalautuksia maksetaan koko loppuvuoden ajan, kunnes viimeiset palautukset saapuvat joulukuun aikana.
Veronpalautusten maksuaikataulu riippuu monesta eri tekijästä, joista osaan voi itse vaikuttaa, osaan taas ei. Myös sattumalla on siis oma osansa veronpalautusten maksamisessa. Vaikka elokuu onkin veronpalautusten pääasiallinen maksupäivä, haluaa Verohallinto porrastaa maksuja myös omasta puolestaan. Pelkkä huono onnikin voi siis olla syynä siihen, että omat veronpalautukset saapuvat muita myöhemmin.
Yksityishenkilöiden veronpalautukset
Kuten sanottua, yksityishenkilöiden veronpalautusten ensimmäinen maksukuukausi on heinäkuu, josta lähtien maksuja jatketaan kuukausittain joulukuuhun asti. Tarkka maksupäivä on selvitettävissä helpoimmin OmaVero-palvelun kautta, josta se selviää heti, kun Verohallinto on tehnyt siitä päätöksen.
Yksityishenkilöiden veronpalautuspäivään vaikuttaa ensisijaisesti se, milloin oma verotus päättyy. Voit katsoa päätöskuukauden ja veronpalautuksen oletetun maksupäivän alla olevalta listalta:
- Päätöskuukausi: toukokuu – palautus heinäkuu
- Päätöskuukausi: kesäkuu – palautus elokuu
- Päätöskuukausi: heinäkuu – palautus syyskuu
- Päätöskuukausi: elokuu – palautus lokakuu
- Päätöskuukausi: syyskuu – palautus marraskuu
- Päätöskuukausi: lokakuu – palautus joulukuu
Vaikutusta on myös sillä, onko veroilmoitukseen tehty muutoksia tai korjauksia. Jos näin on, siirretään veronpalautuspäivää seuraavaan saatavilla olevaan maksuerään. Nopeita palautuksia toivovien kannattaa myös jättää veroilmoituksensa sähköisessä muodossa. Jos veroilmoituksen jättää perinteisenä paperisena versiona, joutuu tavallisesti veronpalautusten osalta johonkin myöhemmistä maksueristä.
Yritysten ja yhteisöjen veronpalautukset
Yritysten ja yhteisöjen osalta veronpalautukset noudattavat hieman erilaista aikataulua. Niiden maksuaikataulu perustuu siihen, milloin yrityksen tilikausi on päättynyt. Myös ne voivat käyttää OmaVero-palvelua hyödykseen veronpalautuspäivän selvittämiseksi.
Kun tilikausi tulee päätökseensä, on yrityksen jätettävä veroilmoituksensa neljä kuukautta sen päättymisestä. Veroilmoitus käsitellään niin pian kuin mahdollista, ja verotuspäätös tehdään kolme viikkoa sen käsittelyn jälkeen. Kun verotuspäätös on tehty, maksetaan mahdollinen veronpalautus yritykselle tai yhteisölle nopeasti, yleensä 1–3 viikon sisään.
Veroilmoituksen muutokset ja korjaukset
Jos veroilmoitusta joudutaan korjaamaan, vaikuttaa se myös veronpalautusten saamiseen. Sähköisen ilmoituksen korjaaminen kestää yleensä kahdesta kolmeen viikkoa, ja paperisen ilmoituksen korjaaminen noin viikon verran enemmän. Korjaamisen tuloksena veronpalautuspäivä voi siis siirtyä kuukaudella tai kahdella eteenpäin.
Mikäli veroilmoitukseen on tehtävä muutoksia, jotka vaativat lisäselvityksiä, venyy prosessi yleensä useamman kuukauden pituiseksi. Muutosverotuksen tapauksessa oikaisuvaatimuksen käsittelyaika on kaikkein pisin, sillä se saattaa viedä pahimmassa tapauksessa kokonaisen vuoden.
Ulkomailla asuvan veroilmoitus
Veroilmoituksen käsittely ja sitä kautta veronpalautusten maksaminen saattaa viivästyä joidenkin erikoistilanteiden vuoksi. Yksi yleisimmistä on ulkomailla asuminen. Se tarkoittaa verovelvollisen osalta sitä, että Verohallinnolle on välitettävä myös asuinmaan verotodistus. Tämän kaltaisella veroilmoituksella on pidempi, noin 2–3 kuukauden mittainen käsittelyaika.
Veronpalautusten maksamiseen liittyvät käytännöt
Veronpalautukset maksetaan tavallisesti verovelvollisen tilille tai kuolinpesän tapauksessa kuolinpesän pankkitilille. Tilinumero voi olla suomalaisen tai ulkomaisen pankin tili, ja sen voi ilmoittaa tarpeen vaatiessa Verohallinnolle seuraavasti:
- Suoraan OmaVeron kautta
- Puhelimitse 2–3 päivän käsittelyajalla
- Kirjallisesti 1–2 viikon käsittelyajalla
Jos tätä tiliä ei ole ilmoitettu Verohallinnolle, johtaa se veronpalautusten viivästymiseen. Virheellinen tai puuttuva tilinumero tarkoittaa sitä, että palautus toimitetaan verovelvolliselle maksutositteella. Tämä pidentää veronpalautusten käsittelyaikaa huomattavasti.
Mistä syystä veronpalautukset voivat viivästyä?
Veronpalautusten viivästymiseen on olemassa monia syitä, joista useimmat voi itse huomioida ja yrittää hoitaa kuntoon hyvissä ajoin. Joskus taas veroilmoitukseen on välttämätöntä tehdä korjauksia jälkikäteen, mikä johtaa väistämättä viivästyksiin, kun Verohallinto käsittelee ilmoituksen uudelleen.
Veronpalautukset voivat viivästyä muun muassa:
- Myöhässä jätetyn veroilmoituksen vuoksi
- Ilmoitukseen tehtyjen korjausten vuoksi
- Ulkomailla asumisen vuoksi
- Puuttuvien tai väärien tilitietojen vuoksi
- Paperisen ilmoituksen tekemisen vuoksi
Oli asiasi sitten mikä tahansa, on suositeltavaa käyttää aina Verohallinnon kanssa toimiessaan OmaVero-palvelua. Sen kautta hoidettuna tekemäsi muutokset ovat välittömiä tai vähintäänkin huomattavasti nopeampia kuin soittamalla tai kirjallisesti tehdyt. Lisäksi muutoksista jää selkeä sähköinen jalanjälki, joka ei jätä epäilyksille sijaa, jos jokin asia ei tunnu korjaantuvan.
Veronpalautusten suunnittelu
Veronpalautuksia on mahdollista suunnitella välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä suuntaan tai toiseen. Harva haluaa maksaa suuria veromätkyjä, mutta toisaalta yletön rahan lainaaminen valtiolle veronpalautusten muodossa ei sekään ole kaikkein optimaalisin vaihtoehto.
Kaikkein suurin rooli veronpalautusten suunnittelussa on ennakonpidätyksillä. Verokorttisi ennakonpidätysprosentti perustuu vuosiansioihisi, mutta se ei muutu automaattisesti, mikäli ne muuttuvat vuoden aikana. Jos et itse nosta ennakonpidätysprosenttiasi esimerkiksi palkankorotuksen jälkeen, johtaa se todennäköisesti jäännösveron eli mätkyjen maksamiseen. Muista huomioida myös pääomatulosi, joista maksetaan erillistä veroa.
Hyvä tapa hallita omaa verotustaan on hyödyntää vähennyksiä. Esimerkiksi työmatkavähennys, kotitalousvähennys ja erilaiset jäsenmaksut ovat yleisesti saatavilla olevia verovähennyksiä. Hieman harvinaisempi tapa vähentää maksettavaa veroa ovat asuntolainan korkokulujen vähennykset. Ilmoittamalla vähennykset veroilmoituksessa voi pienentää verotettavaa tuloaan ja kasvattaa veronpalautusten summaa.
Veronpalautuksen pyytäminen ennakkoon
Monelle veronpalautus on suuri summa, joka olisi tarpeen saada tilille jo ennakkoon. Valitettavasti Verohallinto ei ole tässä suhteessa kovin joustava, sillä ennakkoon maksettuja veronpalautuksia ei Suomessa tunneta riippumatta siitä, missä taloudellisessa tilanteessa tulevan palautuksen saaja on.
Jos todella tarvitset veronpalautuksesta saapuvia rahoja, kannattaa harkita niitä vastaavan lainan ottamista. Nykyään on mahdollista saada jopa useiden tuhansien eurojen suuruisia lainoja nopeasti suoraan netin kautta, joten suurin osa suomalaisista voi kuitata veronpalautuksen tililleen ennakkoon tällä tavoin. Tee vain hakemus, kilpailuta lainat ja valitse niistä edullisin.
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että lainat eivät koskaan ole ilmaisia. Sinun on maksettava ottamastasi lainasta korkoa siihen asti, kunnes veronpalautuksesi saapuu, ja voit kuitata lainan kokonaisuudessaan pois. Suomen lain mukaan lainan takaisinmaksu kerralla on aina mahdollista ilman lisäkuluja, joten joudut maksamaan korkoa ainoastaan niiltä kuukausilta, jolloin odotat veronpalautuksen saapumista.
Miten veronpalautukset kannattaa käyttää?
Suuri osa ihmisistä pitää veronpalautuksia ylimääräisenä rahana, jotka käytetään milloin mihinkin. Yksi saattaa ostaa niillä vaatteita, toinen tilata pitkään haluamansa laajakuvatelkkarin ja kolmas tarjota komean ravintolaillallisen kavereilleen.
Nämä ovat kaikki sinänsä päteviä käyttökohteita, jos haluaa ottaa veronpalautuksista ilon irti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä ei ole mikään lahja, vaan omalla työlläsi ansaitsemat eurot. Siksi on paikallaan pysähtyä hetkeksi miettimään, haluaako ne todella käyttää huolettomasti.
Vaikka muuten ei säästämisestä välittäisikään, niin ainakin velkojen maksaminen on ehdottomasti paikallaan, jos niitä veronpalautushetkellä on. Esimerkiksi luottokorttivelan maksaminen tai suurempien velkojen lyhentäminen on hyvä sijoituskohde veronpalautukselle, sillä näin säästät rahaa korkokuluissa. Kuten sanottua, myös pikalainoja voi käyttää veronpalautuksen saamiseksi ennakkoon, joten kun rahat sitten saapuvat, kuittaa otettu laina pois niin pian kuin mahdollista.
Monet käyttävät verosuunnittelussa apuna myös niin sanottua puskurisäästämistä. Siinä osa saadusta veronpalautuksesta siirretään puskuritilille, jossa se odottaa seuraavaa vuotta. Jos palautuksen sijaan tuloksena ovatkin mätkyt, auttaa puskuritili selviämään niistä ongelmitta. Tämä on järkevää ja pitkäkatseista suunnittelua, jota voi suositella kaikille.